Rakentaminen ja asuminen 1950-luvulla - koteja keskivertoperheille

Metsäkaupungit syntyivät 1950-luvulla. Suomalaisen metsäkaupungin rakentamisessa tiivistyivät esteettis-arkkitehtoniset ja sosiaaliset ihanteet. Aulikki Herneoja (2007) kuvaa väitöskirjassaan rakentamista ja asumista 1950-luvulla. Hänen mukaansa sotien jälkeisen asuntorakentamisen keskeinen rakennustyyppi oli matalahko, pitkänmallinen 3–4-kerroksinen kerrostalo. Lähiöperiaatteiden mukaiset uudet asuinalueet rakennettiin Suomessa useimmiten kallioiseen metsämaastoon, 1950-luvulla rakennetut asuinalueet toteuttivat rakennetun maiseman periaatetta, jossa asuinrakennukset ja ympäröivä luonto oli asetettu vuoropuheluun keskenään.

Jälleenrakennuskauden asuntoarkkitehtuurin taustalla olivat sosiaaliset ja yhteiskunnalliset kysymykset.  Sodan jälkeinen aika nostatti esiin humaanin arkkitehtuurin, jälleenrakennusajan keskeiseksi sisällöksi nousi sosiaalinen humanismi eli pienen ihmisen asian ottaminen ohjenuoraksi rakentamisen suunnittelussa. Paradoksaalista oli, että köyhä sodan jälkeinen Suomi suunnitteli ja rakensi hyvin ja laadukkaasti.

Metsäkaupungit syntyivät 1950-luvulla. Suomalaisen metsäkaupungin rakentamisessa tiivistyivät esteettis-arkkitehtoniset ja sosiaaliset ihanteet. Luonnon keskelle rakennetuista asuntoalueista tuli aikakauden kotikultin symboleja. Alvar Aallolla oli keskeinen osuus metsäkaupungin synnyssä. Luonto merkitsi Aallolle jotakin alkuperäisempää kuin vain taloja ympäröivä viherkaista. Aallon mukaan arkkitehtuurin tuli muistuttaa luonnonmuotoja ta,i että se syntyy samalla tavalla luontevasti kuin luonto. Jälleenrakennuskauden asuntorakentaminen oli ihanteiltaan luonnonläheistä antiurbanismia, joka korosti kodin ja perheen merkitystä sekä pysyviä arvoja vastapainona sodan kaaokselle.

1950-luvun asuntorakentamiselle on leimallista tehostunut tilankäyttö. Pieneen tilaan saatiin mahtumaan useampia huoneita niin, että asunto silti antoi avaran ja jopa väljän vaikutelma.

Asuntokäsitys oli muuttunut moderniksi ja keskiluokkaiseksi. Suunnittelu perustui keskivertoasukkaan eli keskivertoperheen määrittelyyn. Asunto tiivistyi funktionalististen asuntoihanteiden mukaisesti keittiöön, yhteen (tai useampaan) makuuhuoneeseen ja olohuoneeseen eli työskentelyyn, lepoon ja perheenjäsenten yhdessäoloon. Olennaista oli, että kaikki asunnon toiminnot yksityistettiin ja keittiö määriteltiin kotitaloustyön paikaksi, makuuhuone levon (ja seksuaalisuuden) ja arkihuone yhdessäolon tilaksi. Perheenjäsenet sijoittuivat huoneisiin eri tavoin huoneiden ja perheenjäsenille määriteltyjen, eriytyneiden tehtävien mukaan: keittiöön nainen perheenemäntänä, makuuhuoneisiin aviopari, sekä tytöt ja pojat erikseen, olohuoneeseen koko perhe.

Olipa mielenkiintoista siirtyä ajassa taaksepäin. Metsäkaupungin idea on kyllä meidänkin talossa aistittavissa. Luonto on lähellä, koko talo on rakennettu maastoa mukaillen ja valoisaan suuntaan. Historiaa aistiva asunnonomistaja varmaan kiinnittää huomiota asunnon vanhoihin piirteisiin ja pyrkii niitä säilyttämään. Kaikkea en kyllä tähän päivään siirtäisi. Perheetkin ovat kovin erilaisia ja perhe on koko ajan liikkeessä vaikkapa ajatellen lasten kasvamista. Keskivertoperhe tuntuu nyt kovin kapealta ja kummalliselta määritelmältä. Ja meidän keittiössä saa kyllä hääriä kaikki muutkin kuin perheen emännät.

Herneoja, Aulikki 2007.Jälleenrakennuskauden kodin väritys. Arki ja arkkitehtuuri.Väitöskirja

Koti ja sisustus 1950-1970

Tikkurilan Helsinki värit eri aikakausina

Kuvia ja musiikkia:

Suomen 50-luku muutamassa minuutissa

Videot:

1950-luvun kerrostalot ja maakuntamuseo osa 1 

1950-luvun kerrostalot ja maakuntamuseo osa 2